Uraohjaus ja sivuloikat - Careeria

Uraohjaus ja sivuloikat

12.06.2019

Uraohjaus on päivän sana lähes kaikilla kouluasteilla lainsäädännön muutosten seurauksena. Hyvä niin! Opot ovat kautta aikain tehneet nivelvaiheen ohjausta, jatkokoulutuksista tiedottamista ja työelämävaihtoehtojen kartoittamista, mutta nyt rakas lapsi on saanut virallisen nimen.

Itse ajattelen uraohjauksen prosessina, joka olisi hyvä aloittaa jo varhaiskasvatuksessa. Ei tosin samalla nimellä, ettei pilteille tule liikaa paineita. Kyseessä on mielestäni vahvuuksien löytäminen ja oman, itselle sopivan onnellisen elämän etsiminen. Kasvattajat, ohjaajat, opettajat ja vanhemmat ovat ensiarvoisen tärkeässä roolissa. Puhutaan positiivisesta pedagogiikasta. Useat sekoittavat sen edelleen tarkoituksettomaan lässytyksen ja ikuiseen hymyilyyn, nami namiin. Täysin eri asia! Positiivinen pedagogiikka on vuorovaikutteista ja myönteistä ohjausta. Siinä ohjaaja ei asetu korokkeelle kertomaan, mitä ohjattavan tulisi tehdä. Taitava ammattilainen tai vanhempi pysyy samalla tasolla, mutta samalla luotsaa keskustelukumppaniaan löytämään vahvuuksiaan. Kulmien kurtisteluakin tarvitaan välillä, mutta loppujen lopuksi aika harvoin. Mollausta ja vähättelyä ei tarvita enää ollenkaan. Pehmeästä on vaikea ponnistaa, mutta tasaiselta ja vankalta pinnalta helppoa.

Joskus soisi puhuttavan myös uralta pois ohjauksesta. Kyllä, sitä mieltä olen! Itse lukuisissa erityyppisissä työpaikoissa ja pari täysin erilaista ammattia opiskelleena koen, että monipuolisuus ja kokeilunhalu ovat olleet omia kasvattajiani. Muutaman kerran työurani aikana olen tullut viskatuksi hyiseen mereen. Alussa kirpaisee, mutta rantaan päästyä on voittajaolo. En vähättele hyvän perehdytyksen merkitystä, mutta välillä rankka uintireissukin  on hyväksi. Työelämässä tarvitaan nykyään joustavuutta, uudistumiskykyä ja rohkeutta. Sitä kertyy kun hyppää välillä uralta sivuun. 

Kansainvälisyys on myös ollut ja on enenevässä määrin päivän sana. Nykyään lähes jokainen ulkomaille halajava opiskelija sinne pääsee ja hyvä niin. Kansainväliset jaksot kasvattavat siipiä ehkä eniten. Itsevarmuus, rohkeus ja kielitaito lisääntyvät ja sitä kautta on helpompi löytää omat vahvuudet. Aina ei tosin tarvitse lähteä kauas. Joillekin riittää lyhyemmät loikat kotimaassa. Eläköön erilaisuus. 

Mitä Sinä haluat? Mistä unelmoit? Toivon että jokainen löytää oman paikkansa. Uraohjauksen nimissä. :) Kaikille lukijoille ihanaa kesää, minne polkusi viekään! 

Katja Kangasmäki
Koulutuspäällikkö, Opintojen ohjaus
Careeria