Janikan ja Aivarin tie tutkinnoilla esimiestehtäviin

13.1.2022

Nainen istuu sohvalla ja mies seisoo takana. Kummallakin ruusu kädessä.

Janika Parts ja Aivar Jögisoo muuttivat Virosta Suomeen vuonna 2013 työskentelemään Lassila & Tikanojan palvelukseen. He ovat opiskelleet työn ohessa ja edenneet siivoojista esimiestehtäviin. Haastatteluhetkellä Janika ja Aivar suorittivat Careeriassa jo kolmatta tutkintoaan, puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan erikoisammattitutkintoa. He antavat kiitosta työnantajansa Lassila & Tikanojan opiskelumyönteisyydelle sekä Careerian koulutuksille.

Laitoshuoltajan ammattitutkinto, siivoustyönohjaajan erikoisammattitutkinto ja vielä puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan erikoisammattitutkinto

Janika ja Aivar aloittivat työskentelyn Lassila & Tikanojan palveluksessa samaan aikaan vuonna 2013. Janikalla on Virosta 15 vuoden työkokemus kaupan alalta. Aivarin aiempi työtausta on tullista ja turvallisuusalalta.
– Tilaisuus työskennellä Lassila & Tikanojalla Suomessa tuli meille sopivaan aikaan ja toi elämäämme kaivattua muutosta. Minä tulin maaliskuussa 2013 ja Aivar muutti perässä hieman myöhemmin samana vuonna, Janika kuvaa pariskunnan taustoja.

Pian Suomeen kotiuduttuaan Janika ja Aivar ryhtyivät opiskelemaan työn ohessa.
– Saimme esimieheltämme tiedon opiskelumahdollisuudesta. Tartuimme tähän tilaisuuteen ja opiskelimme silloisen laitoshuoltajan ammattitutkinnon vuosina 2014–2016. Työvuoroista sopiminen lähiopetuspäivien ajaksi vaati hieman järjestelyjä, mutta oli hienoa päästä opiskelemaan, Janika kertoo.

Pariskunta jatkoi opiskelua suorittamalla vuosina 2017–2018 siivoustyönohjaajan erikoisammattitutkinnon. Janika ja Aivar ovat edenneet työssään Lassila & Tikanojalla esimiestehtäviin ja valmistuivat vielä vuoden 2021 aikana esimiestutkintoon, puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan erikoisammattitutkintoon.
– Kiinnostus oppia uutta ja halu päästä elämässä eteenpäin ovat motivoineet meitä opiskelemaan. Esimiehemme on ollut kannustava kehittäessämme itseämme eteenpäin, Janika kiittelee.

Koulutuksia on toteutettu sekä lähi- että verkko-opintoina.
– Meitä on ollut pitkälti sama porukka, joka on edennyt tutkinnosta toiseen. On ollut hienoa jakaa opittuja asioita ryhmän kanssa. Korona-aika vei opinnot verkkoon. Kaipaan kyllä lähiopetusta. Oli hienoa, kun pystyimme tutustumaan erilaisiin laitteisiin ja työskentelytapoihin oikeissa olosuhteissa. Se helpotti toimimista sitten omassa työssä. Mutta oppi menee kyllä perille, jos haluaa oppia, oli sitten kysymyksessä lähi- tai etäopiskelu, Janika summaa eri opiskelumuotoja.
– Minustakin lähiopetus on mukavampi vaihtoehto, mutta asiat sujuvat kyllä hyvin etänäkin. Pitää vain osata panostaa opintojen suunnitteluun ja siihen, missä järjestyksessä tekee asiat. Opiskelijat ryhmässämme tulevat eri puolilta Suomea, ja kokemusten ja näkemysten jakaminen on yksi koulutuksen merkittävä anti. Lähiopetuksen mahdollistama ryhmän yhteinen aika helpottaa näiden kokemusten jakamista, Aivar jatkaa.

Kokemuksesta näkemystä esimiestyöhön

Janika ja Aivar vastaavat omasta siivouskohteesta sekä 27 työntekijästä. Asiakkaan toiveesta kohdetta hoitaa työpari.
– On helppo opastaa oman tiimin työntekijöitä, kun on itse käynyt kaikki vaiheet työssä läpi ja suorittanut tutkinnot. Viemme eteenpäin sitä, mitä olemme itse oppineet opettamalla asiat myös työntekijöillemme. Palaute perehdytyksestä onkin ollut erittäin positiivista, Janika ja Aivar iloitsevat.

Kouluttautumista Janika ja Aivar suosittelevat kaikille työntekijöilleen, joilla kielitaito riittää opiskeluun.
– Oma kokemuksemme työnantajamme opiskelumyönteisyydestä vaikuttaa myös siihen, että kannustamme oman tiimimme työntekijöitä kehittämään itseään ja kouluttautumaan työn ohessa. Kerromme kaikille kouluttautumismahdollisuuksista ja puollamme halukkaita koulutukseen. Tutkinnon suorittamisen myötä kasvava osaaminen palkitaan myös palkanlisällä, Aivar kertoo.

On pysyttävä ajassa mukana

Muiden alojen tavoin myös siivousala kehittyy koko ajan. Uusia parempia ja tehokkaampia laitteita ja aineita tulee koko ajan lisää, ja kehityksessä on pysyttävä mukana. Tarkat ohjeet, niiden noudattaminen sekä oikea työskentelyjärjestys ovat tärkeitä asioita.

Korona-aika on tuonut uuden ulottuvuuden siivoustyöhön.
– Uutena lisänä työhön on tullut nyt desinfioiva siivous. Kaikki mahdollinen tulee käydä sillä läpi: sähkökatkaisimet, hissin napit jne. Desinfioiva siivous vie enemmän aikaa. Toisaalta korona-ajan etätyö on muuttanut myös tilojen käyttöä. Kohteemme on tutkimuslaitos, ja nyt vähemmälle ovat jääneet toimistotilat, kun tutkimustilojen siivoukseen ja desinfioimiseen on käytetty enemmän aikaa. Käytämme kohteessamme maskia tai visiiriä. Aluksi siihen oli hieman vaikea tottua ja työn fyysisyys asettaa omat haasteensa maskin kanssa, Janika kuvaa.

”Mitä enemmän osaa, sitä paremmin pääsee eteenpäin”

Janikan ja Aivarin lähitavoitteena on suorittaa loppuun puhtaus- ja kiinteistöalan erikoisammattitutkinto.
– Kiitos Careerialle hyvistä koulutuksista. On ollut erittäin hyödyllistä, kun ensin harjoitellaan asiat käytännössä, tehdään tehtävät ja sitten kiinnitetään opit käytäntöön omaan työhön. Tanja Rahijärveltä saamamme ohjaus on kannustanut hyvin eteenpäin, Janika ja Aivar kiittävät.
– Aloitimme itse siivoojina, sitten etenimme ohjaajiksi ja edelleen esimiehiksi. Mitä enemmän osaa, sitä paremmin pääsee eteenpäin. Opiskelu kannattaa. Tämä jo kolmas Careeriassa suorittamamme tutkinto vahvistaa toimimistamme esimiestehtävissä. Jossain vaiheessa voikin sitten taas miettiä jatkosuunnitelmia, toteavat opiskelukärpäsen puremat Janika ja Aivar.

Lue myös: Lassila & Tikanojan ja Careerian yhteistyöllä koulutetaan työelämän osaajia