Hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkinto

Kosmetologi

Kosmetologi tekemässä asiakkaalle kasvohoitoa

Kouluttaudu kauneudenhoitoalan ammattilaiseksi, kosmetologiksi!

Hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkinnon suorittaneena osaat tehdä erilaisia hoitoja, palvella asiakkaita sekä myydä tuotteita ja palveluja. Asiakaspalvelutaitojen lisäksi hyvä tuotetuntemus sekä työ- ja asiakasturvallisuudesta huolehtiminen ovat osaamisesi ydintä.

Kosmetologina sinulla on ammattitaitoa tehdä asiakkaille kasvo-, jalka- ja käsihoitoja sekä opastaa asiakkaita ihon itsehoidossa ja tuotteiden käytössä. Kosmetologien työympäristöinä ovat kauneushoitolat, kylpylät, hotellit, laivat ja tavaratalojen kosmetiikkaosastot, joissa toimit joko yrittäjänä tai työntekijänä. Kosmetologit voivat työskennellä myös myynti-, maahantuonti- ja koulutustehtävissä.

Kenelle?

Kauneudenhoitoalan koulutus sopii sinulle, joka olet kiinnostunut ihon hoitamisesta, erilaisten asiakkaiden kohtaamisesta sekä monipuolisesta kauneudenhoidosta. Kosmetologina työskentelet vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa ja asiakaspalvelutaitosi ovat suuressa roolissa. Työssä korostuvat lisäksi kädentaitosi sekä yrittäjämäinen toimintatapa.

Kosmetologin työssä sinulta vaaditaan normaalia peruskuntoa. Huomioithan, että erilaisten kosmetiikkatuotteiden käyttö voi kuivattaa käsien ihoa tai altistaa ihoa allergioille. 

Koulutuksessa vaadittava suomen kielen taitotaso on B1, joka mahdollistaa riittävän kielitaidon asiakaspalvelutilanteissa. Katso kielitaitovaatimukset täältä.

Opiskelijoidemme mielestä parasta opinnoissa on:

  • opintojen monipuolisuus ja käytännönläheisyys
  • käsillä tekeminen, luovuus, onnistumisen kokemukset
  • asiakaspalvelutaitojen kehittyminen, tyytyväiset asiakkaat
  • mahdollisuus työelämässä oppimiseen ulkomailla
  • mahdollisuus osallistua Nuori yrittäjyys- toimintaan
  • mahdollisuus huippuosaajan polulle Taitaja- toiminnassa
  • hyvät jatko-opintomahdollisuudet

Käytännön toteutus

Opiskelu kauneudenhoitoalalla on pääasiassa käytännönläheistä lähiopetusta, hoitojen tekemistä koulun asiakaspalvelussa ja työpaikalla tapahtuvaa oppimista alan yrityksissä. Opintoihin kuuluu myös kirjallisia tehtäviä, itsenäistä opiskelua sekä verkko-opetusta. Jokaisen opiskelijan opintopolku suunnitellaan yksilöllisesti. Koulutukseen osallistuaksesi tulee sinulla olla tietokone sekä toimiva nettiyhteys.

Somemarkkinointia opetellaan tuottamalla sisältöä, laittamalla kuvia CaraeeriaCaren kauneushoitolan  instagram- tilille.  

Opiskelijoilla on mahdollisuus harjoitella yrittäjyyttä tekemällä oppien jo opiskeluaikana osallistumalla NY- Nuori Yrittäjyys – toimintaan. Joka vuosi muutama opiskelija perustaakin harjoitusyrityksen jo opiskeluaikana.

Kesto

Kosmetologin koulutuksen kesto on aikaisemmasta kokemuksesta riippuen keskimäärin 2–3 vuotta.

Opintojen rahoittaminen

Voit hakea opintoihin opintotukea Kelalta.

Jos olet työtön, sinulla voi olla mahdollisuus opiskella työttömyysetuudella.

Jatko-opinnot

Tutkinnon suoritettuasi sinulla on jatko-opintokelpoisuus sekä ammattikorkeakouluun että yliopistoon.

Careerian tutkinto-opiskelijana voit suorittaa ammattikorkeakouluopintoja osana tutkintoa ja näin parantaa jatko-opintovalmiuksiasi.    

Väyläopinnot ammattikorkeakouluun

Tutkinto

Hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkinto

Hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkinnossa on neljä osaamisalaa: 

  • Ihon hoidon osaamisala, kosmetologi
  • Hius- ja kauneudenhoidon neuvonnan osaamisala, kosmetiikkaneuvoja
  • Kampaajatyön osaamisala, kampaaja
  • Parturityön osaamisala, parturi

Tutkinnon laajuus

Tutkinnon laajuus on 180 osaamispistettä.

 

 

Koulutuksen kuvituskuva

Koulutuksen sisältö

Hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkinto muodostuu ammatillisista tutkinnon osista (145 osp) ja yhteisistä tutkinnon osista (35 osp).

Ihon hoidon osaamisalaan sisältyy kolme pakollista tutkinnon osaa. Hius- ja kauneudenhoidon neuvonnan osaamisalaan sisältyy kaksi pakollista tutkinnon osaa.

Pakolliset tutkinnon osat:
  • Jalka- ja käsihoitopalvelut, 20 osp
  • Kasvohoitopalvelut, 35 osp
  • Myyntityö ja asiakaslähtöinen palvelu hius- ja kauneudenhoitoalalla, 15 osp
Valinnaisia tutkinnon osia ovat esimerkiksi:
  • Ehostuspalvelut, 15 osp
  • Vartalohoitopalvelut, 20 osp
  • Kylpylähoitopalvelut, 15 osp
  • Yritystoiminnan suunnittelu, 15 osp
  • Hius- ja kauneudenhoidon neuvontapalvelut, 25 osp
  • Kansainvälisessä työympäristössä toimiminen, 15 osp 

Tutkinnon muodostuminen ja tutkinnon osat on kuvattu tarkemmin ePerusteet-palvelussa.

Kysy lisätietoja

Haluatko kysyä lisää koulutuksesta? Jäikö jokin asia askarruttamaan?

Ole yhteydessä! Autamme mielellämme.

Laura Sulin

Assistentti

040 523 9600

Laura.Sulin@careeria.fi


Terveys, turvallisuus ja hyvinvointi

Aleksanterinkatu 20, Porvoo

Hakijapalvelut

040 358 5734

hakutoimisto@careeria.fi

Maija-Riitta Kuusitunturi

Opettaja

040 161 5552

Maija-Riitta.Kuusitunturi@careeria.fi


Tuki ja ohjaus

Aleksanterinkatu 20, Porvoo


Kouluttaudu kosmetologiksi Careeriassa!

Kaksi nuorta naista istuu vierekkäin ja pitää kädessään kunniakirjaa. Etualalla kukkasia.

Porvoon vuoden nuorella yrittäjällä on juuret Careeriassa

Porvoon vuoden nuoreksi yrittäjäksi 2023 valitulla 21-vuotiaalla Sandra Lutsilla on oma kauneudenhoitoalan yritys siskonsa Simonan kanssa Porvoon keskustassa. Sandra on valmistunut hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkintoon kosmetologiksi Careeriasta 2020. Yhteys vanhaan oppilaitokseen on säilynyt valmistumisen jälkeenkin. SL Beauty tarjoaa Careerian hius- Lue lisää

Tutustu Careeria Care -hoitoloihin!

Careeria Care -hoitoloissa myös kosmetologiopiskelijamme pääsevät harjoittelemaan ja harjaantumaan kädentaidollisissa töissä aidoissa asiakaspalvelutilanteissa.

Käsi pitelee pientä maapalloa

Ulkomaille opintojen aikana

Jos mieli vetää reissuun ja uusia kokemuksia hankkimaan, mikset suuntaisi opintojesi aikana ulkomaanjaksolle? Ulkomaanjakson voi suorittaa joko harjoitteluna yrityksessä tai vaihto-opintoina oppilaitoksessa. Käytettävissäsi ovat Careerian laajat yhteistyöverkostot Euroopassa ja muualla maailmassa. 

Ulkomaan jaksoilla kehität oman alan osaamistasi monikulttuurisessa ympäristössä – ja bonuksena kehittyy kielitaitokin! Mikä olisikaan upeampi tapa kerryttää osaamispisteitä ja kansainvälistä kokemusta. Tartu rohkeasti tilaisuuteen ja lähde vaihtojaksolle. Tätä mahdollisuutta et halua missata! 

Careerian hius- ja kauneudenhoitoalan opiskelijat tekevät vuosittain kansainvälisiä liikkuvuusjaksoja ulkomaille. Opiskelijat ovat olleet liikkuvuusjaksoilla esimerkiksi Espanjassa, Iso-Britanniassa, Unkarissa, Portugalissa, Tunisiassa, Australiassa ja Uudessa Seelannissa. Lisäksi Careerian hius- ja kauneusosastolle tulee vuosittain opiskelijoita ulkomailta liikkuvuusjaksolle.

Kansainvälisyys näkyy hius- ja kauneudenhoitoalalla myös erilaisten kansainvälisten hankkeiden (Braid ja First Things First) ja kilpailutoiminnan (WorldSkills) kautta, joissa ala on ollut aktiivisesti mukana. Hankkeiden ja kilpailutoiminnan myötä alalle onkin vakiintunut kattava yhteistyöverkosto ympäri maailman.

Miksi juuri Careeriaan

  • Koulutuksemme ovat käytännönläheisiä – saat huomisen työelämässä tarvittavia tietoja ja taitoja.
  • Rakennamme kanssasi sinulle sopivan opintopolun.
  • Meillä et jää yksin. Saat yksilöllistä ohjausta ja tukea opintoihisi.
  • Nykyaikaiset oppimisympäristömme ja opiskelujaksot työpaikoilla tukevat ammatillista kehittymistäsi.
  • Toimipisteemme sijaitsevat Uudellamaalla hyvien liikenneyhteyksien varrella. 
  • Verkkokoulutuksiimme voit osallistua mistä tahansa – vaikka kotisohvaltasi.