Kosmetologi

Hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkinto

Opit koulutuksen aikana tekemään ammattitaitoisesti asiakkaille kasvo-, jalka- ja käsihoitoja sekä opastamaan asiakkaita ihon itsehoidossa ja tuotteiden käytössä.

Valmistuttuasi voit työskennellä esimerkiksi kauneushoitolassa, kylpylässä, palvelutalossa, kongressikeskuksessa ja hotelleissa, laivoilla tai tavaratalojen kosmetiikkaosastoilla joko yrittäjänä tai työntekijänä. Kosmetologina voit työskennellä myös myynti- ja koulutustehtävissä. Sinulla on myös mahdollisuus hakeutua suorittamaan ammattikorkeakouluopintoja väyläopintoina opintojesi aikana.




Kenelle?

Koulutus on sinulle, joka pidät työskentelystä ihmisten kanssa ja olet kiinnostunut asiakkaiden hyvinvoinnista ja ihon hoitamisesta. Koulutuksesta saat valmiudet toimia mm. alan yrittäjänä kauneudenhoitoalalla.

Työ edellyttää suunnitelmallisuutta ja järjestelykykyä. Useat työvaiheet vaativat tarkkuutta, kätevyyttä ja vakaata kättä. Huomioithan, että asiakaspalvelu edellyttää onnistunutta sosiaalista vuorovaikutusta muuttuvissa tilanteissa erilaisten ja eri-ikäisten ihmisten kanssa. Toistuvat ja läheiset asiakaskontaktit vaativat empaattisuutta sekä kykyä keskustella ja kuunnella. Häiriötön värien erottelukyky on ehostuksen ja tyylin kehittämisessä välttämätön. Työ vaatii hyvän fyysisen kunnon, koska staattinen työasento saattaa rasittaa käsiä ja selkää.


Koulutuksen sisältö

Pakolliset tutkinnon osat:

  • Jalka- ja käsihoitopalvelut
  • Kasvohoitopalvelut
  • Myyntityö ja asiakaslähtöinen palvelu hius- ja kauneudenhoitoalalla

Valinnaiset tutkinnon osat:

  • Ehostuspalvelut
  • Vartalohoitopalvelut
  • Yritystoiminnan suunnittelu
  • Yrityksessä toimiminen
  • Kylpylähoitopalvelut
  • Hiusten ja hiuspohjan hoitopalvelut
  • Värjäyspalvelut
  • Hius- ja kauneudenhoidon neuvontapalvelut
  • Huippuosaajana toimiminen
  • Kampaajapalvelut
  • Kauneudenhoitopalvelut moniammatillisessa yhteistyössä
  • Parturipalvelut
  • Rakennekäsittelypalvelut
  • Työpaikkaohjaajaksi valmentautuminen

Yhteiset tutkinnon osat:

  • Viestintä- ja vuorovaikutusosaaminen
  • Matemaattisluonnontieteellinen osaaminen
  • Yhteiskunta- ja työelämäosaaminen

Lue lisää: www.eperusteet.opintopolku.fi


Käytännön toteutus

Koulutus toteutetaan päiväkoulutuksena Porvoon POMO-talossa. Koulutukseen kuuluu lähi- ja etäopiskelua sekä asiakaspalvelua CareeriaCaren kauneushoitolassa ja työssäoppimista kauneudenhoitoalan yrityksissä. Sinulla on mahdollisuus hakea kansainväliseen opiskelijavaihtoon opintojen aikana. Opiskelijoitamme on ollut kansainvälisessä vaihdossa mm. Espanjassa.


Koulutukseen hakeminen

Hae koulutukseen täyttämällä sähköinen hakulomake. Sinut kutsutaan sähköpostitse hakijapäivään, joka pidetään Hevosenkengän campuksella osoitteessa Hevosenkengänkatu 2, 06100 Porvoo.

Koulutuksen tiedot

06.08.2020 - 31.05.2023

Viimeinen hakupäivä 31.05.2020

Porvoo Aleksanterinkatu 20

omaehtoinen koulutus

Koulutus on maksuton.

   Print

Hae koulutukseen